Käsityömessut Oulussa olivat jo viikko sitten, mutta nyt vasta ennätän kuvia messuostoksista esittelemään. Lähtiessä ajattelin, että voi kun osaisin olla ostamatta lisää lankaa... Kotimatkalla onnittelin itseäni, sillä onnistuin tavoitteessani :) Tokihan sieltä kaikkea kivaa tarttui mukaan ja paljon kivaa jäi ostamattakin...
|
Kaikki ostokset yhes koos. Etualalla tyttärelle fimo-massaa Kirjokkaasta ja karkkikorvikset Elvarilta |
|
Puikkopussukka |
|
Kahvihetkiin |
Virkkukoukkusen tuotteita olen ihastellut jo pidemmän aikaa. Alkusyksystä tliasin ensi vuoden taskukalenterin itselle ja nyt pääsin taas hypistelemään ihanuuksia omin käsin. Mukaan tarttui pitkä puikkopussukka ja ihastuttava kahvikuppi töihin. Tulevaisuudessa olisi tarkoituksena ommella itse lisää erikokoisia pussukoita mm. puikkoja varten. Tarvikkeetkin olisi jo valmiina vain aikaa ja inspiraatiota puuttuu...
|
Minna-kortti |
Ajattelin kerrankin hyvissä ajoin opettajien joululahjoja ja mukaan tarttui tällaiset Minna-kortin servetti-tulitikkupakkaukset. Toivottavasti en unohda näitä joulun alla kaappien kätköihin.
|
Joulukorttitarvikkeita |
Kärkkäisen osastolta mukaan tarttui paperiarkkeja joulukortteja varten. Aion käyttää innokasta lapsityövoimaa hyväkseni ja teetättää kortit jälkikasvulla.
|
Avainnauha Virkkukoukkuselta |
Loppuun vielä pienen kissanaisen uusi avainnauha edellisen, rikkoutuneen tilalle. Meidän taloudessa ei "katteja" ole, mutta innokas kissanainen hoitaa kissoja mummulassa.